torstai 20. tammikuuta 2011

Suosikkikorviksia

Pahoittelut siitä, ettei uusia postauksia ole hetkeen näkynyt, aika on ollut kortilla tulevan perjantain kirjatentin takia. Tänään päätin kuitenkin pistäytyä blogitouhuissa, sillä tämänkertainen juttuni on sen verran mieluinen että yhteiskuntaopukset saivat jäädä hetkeksi sivuun. Ostin viime viikolla Suomalaisesta kirjakaupasta kirkkaan Palaset-palalippaan korvakoruilleni, jotka eivät päässeet oikeuksiinsa ollessaan yhdessä sotkussa pienen laatikon pohjalla. Koruja järjestellessäni keksin esitellä täällä tämänhetkiset lempikorvisparini ja tässäpä ne ovat:


Glitteristä noin vuosi sitten ostamani ruusut ovat hyvän mielen korvikset; kun nuo ihanuudet laittaa korviin niin päivä on pelastettu. Ne myös tuovat yksinkertaisempaan asuun piristystä. Alustana vanha Sunrise avenue -juliste, jonka etualalla bändin laulaja Samu Haber. (nam!)




Nämä sulkakorvikset toin viimesyksyiseltä New Yorkin reissulta. Eräästä Little Italy -kaupunginosan pienestä korupuodista olisi löytynyt vaikka mitä kivaa, mutta päädyin näihin värikkäisiin koristuksiin. Käyttöä kyseiselle parille on ollut ehkä kolmesti, mutta joka kerralla ne ovat herättäneet ihastusta. 


Tässä toissajouluna lahjaksi saamani söpöliinit, IHANKIVA Designin uniikit leivoskorvikset. Varastoni parhautta seuranaan uusin Trendi. Vielä en ole ehtinyt tuota lehteä lukemaan, mutta kun perjantain tentti on ohi niin...



Pehmo-oravani Mainio tarjoutui esittelemään pronssinväriset kolikonmuotoiset korvikseni, jotka ostin Mallorcan pääkaupungista Palmasta muutama vuosi sitten. Ne käyvät asuun kuin asuun ja ovat kiireisten aamujen pelastus. Tälläkin hetkellä ne roikkuvat korvissani.



Viimeisenä Seppälästä vastikään löytämäni diskopallot. Bilehileyttä hauskimmillaan ;) Kuvassa myös Paloma Faithin levy Do You Want The Truth Or Something Beautiful, jolta löytyy hyviä fiilistelybiisejä. Kuunnelkaa vaikka Play On! 



Mitä tykkäsitte korvakoruista tai Paloman biisistä? Ja olisiko kellään vinkkejä 
siihen, miten pääsee parvekkeelle kun ovi ei enää lumimuurin takia avaudu...

4 kommenttia:

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...