sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Runebergin ja muita päiviä


Eilen, 5. helmikuuta, oli kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin päivä. Leivoin poikaystäväni kanssa runebergintorttuja oikein hyvällä menestyksellä. Jos haluat päästä tunnelmaan näin jälkikäteenkin, tässä leipomisohjeet (otin reseptin 7. luokan kotitalouden kirjastani):

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

2. Sekoita 100 g pehmeää voita ja 1 dl sokeria. Lisää joukkoon 1 kananmuna ja vatkaa seos tasaiseksi. 

3. Mittaa eri astiaan kuivat aineet: 1 dl vehnäjauhoja, 3/4 tl leivinjauhetta, 1/2 tl kardemummaa, 1 dl korppujauhoja ja 1 dl jauhettuja manteleita. Sekoita ne keskenään ja kaada sitten muun taikinan joukkoon. 

4. Lisää taikinaan vielä noin 1/2 dl kermaa.

J.L. Runegerg. kuva täältä
 
5. Jaa taikina lusikoilla paperisiin annosvuokiin (12 kpl) pellille. Nosta tortut uuniin ja paista niitä noin 10 minuuttia kunnes ne ovat kullanruskeita.  

6. Jäähdytä kypsät tortut, jonka jälkeen koristele ne vadelmahillosilmällä ja tomusokerirenkaalla. Sokerikuorrutus tehdään sekoittamalla 1 dl tomusokeria ja 2 tl vettä. Tahnan voi kiepauttaa hillon ympärille lusikasta valuttamalla tai pursottamalla muovipussista, jonka kulmaan on leikattu pieni reikä.

7. Runebergintortut ovat valmiita! Hyviä herkkuhetkiä :) 

Tänään sunnuntaina onkin sitten kynttilänpäivä, joka on kristillinen juhla, ja saamelaisten kansallispäivä. Aika jännä muuten, että sekä tämä saamelaisten juhlapäivä että Suomen itsenäisyyspäivä ovat kuudentena päivänä. Vaikkei tämä päivä olekaan yleinen liputuspäivä, Saamenmaalla liehunevat värikkäät Saamen liput. Wikipedia kertoo, että lipussa on kaksivärinen ympyrä, jonka sininen osa kuvaa kuuta ja punainen osa aurinkoa. Lipun värit tulevat saamelaisten kansan- ja kansallispuvussa gaktissa käyttämistä väreistä. Lipun kuva-aihe tulee noitarummusta ja eräästä runosta Biejjie-baernie eli Auringonpojat. Runossa kuvataan saamelaisia auringon pojiksi ja tyttäriksi.

Saamen lippu. kuva täältä

Ehkäpä aurinko pilkistäisi tänään juhlan kunniaksi. Kivaa sunnuntaita kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Nam runebergintorttuja! mie tein eilen niiden sijasta porkkanakakkua, joka oli myös hyvää =)

    VastaaPoista
  2. sekin kuulostaa hyvältä! anna joskus resepti ;)

    VastaaPoista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...