tiistai 13. syyskuuta 2011

Maittava lohipiirakka


Kotiruoka-kirjan ohjetta mukaillen:  

Lohipiirakka

600 g voitaikinaa

4 dl keitettyä irtoriisiä (1 1/2 dl keittämätöntä)
hiven valko- tai sitruunapippuria
1 raaka muna (pitää täytteen koossa)
1/2 dl hienonnettua tuoretta tilliä
1 paketti graavilohta (noin 250 g)
2 kovaksi keitettyä munaa

+ munaa voiteluun.


Sekoita jäähtynyt riisi, mausteet, raaka muna, tilli, viipaloitu lohi sekä kypsät paloitellut kananmunat täytteeksi.

Jaa taikina kahteen osaan, ja kauli molemmat osat puoli senttimetriä ohuiksi suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Nosta toinen levyistä pellille leivinpaperin päälle ja levitä sen päälle täyte.

Nosta toinen levy kaulimen avulla täyteen päälle. Taita pohjalevyn reunat (1,5 cm) pystyyn ja kansilevyn reunat samalla piirakan alle. Tasoita piirakka kädellä painaen ja painele samalla reuna tiiviiksi haarukalla.

Voitele piirakka munalla ja pistä haarukalla kuoreen muutaman kerran. Paista piirakkaa uunin alatasossa 200 asteen lämmössä noin puoli tuntia ja tarjoa lämpimänä.


Piirakan valmistus on melko simppeliä, mutta siihen kannattaa varata reilusti aikaa. Piirakka on hyvä vierastarjottava tai välipala, mutta tarpeeksi täyttävä myös ateriaksi esimerkiksi salaatin kera. Suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...