sunnuntai 30. lokakuuta 2011

♥: Siskon kanssa shoppailemassa ja Taylor Lautneria katsomassa

Tuntuu kuin takana olisi pitkäkestoisempikin loma, vaikka olen viettänyt vain yliopiston väliviikkoa. Kymmeneen päivään en ole käynyt kampuksella, mutta muualla taas tekemistä ja näkemistä on riittänyt senkin edestä.

Kaikki hauskuus alkoi, kun siskoni tuli pidemmälle vierailulle luokseni. Oli hienoa nähdä ihana perheenjäsen jälleen ja elää pieni hetki yhteistä arkea, jota on näinä kuukausina kaivannut. Kun voi nukkua samassa kodissa, syödä yhdessä aamiaista, nauraa omille omituisille jutuille ja puhua tuttua murretta lämpenee sydän kummasti. Olimme molemmat odottaneet siskotapaamista kovasti, ja jälleennäkemisen riemu rautatieasemalla olikin suuri!


En ollut täällä asuessani vielä käynyt Itäkeskuksessa, joten päätimme siskon saapumista seuraavana päivänä lähteä siksi kiertelemään kauppoja sinne. Aurinko paistoi ja shoppailumieli tuplaantui hyvästä seurasta. Heti ensimmäisestä liikkeestä löysin huipun syystakin, ja myöhemmin matkaani tarttui lisäksi muutama t-paita. En voinut vastustaa korviskiusausta, joten ostin päivän aikana myös kullansävyiset kolmioviuhkat ja suklaata muistuttavat nappikorvakorut. Lounasaikaan menimme sitten kinkku- ja salamipitsoille Raxiin. 


Itiksestä metroilimme iltapäivällä keskustaan katsomaan Abduction/Siepattu-elokuvaa. Syynä tuon toimintaleffan valintaan oli Taylor Lautner pääroolissa ;) Hän esittää Nathania, lukiolaispoikaa, joka löytää valokuvansa kadonneita lapsia listaavalta nettisivulta. Ryhtyessään selvittämään tätä merkillistä asiaa Nathan käynnistää tapahtumaketjun, jossa hän totuutta etsiessään joutuu yhtäkkiä taistelemaan henkensä puolesta. Pidin elokuvasta, vaikkei se maailmaa mullistava ollutkaan: Lautner näytti uskottavalta, romantiikka pakoseuralaisen, naapurintyttö Karenin (Lily Collins) kanssa toimi ja jännitystä riitti tilanteesta toiseen. 


Leffan jälkeen kävimme vielä Kampin Arnoldsissa smoothiella. Mansikka-banaani oli pirteä lopetus kivalle kaupunkipäivälle ♥


3 kommenttia:

  1. Ihana postaus, oli kyllä tosi kivaa siellä! <3

    VastaaPoista
  2. oi siulla onnellisella oli lomaa! miulla ei ollu ollenkaan :( siskon vierailut on parhaita :)

    VastaaPoista
  3. Siskoseni, mahtia kun kävit ;>

    Söfe, oli kyllä kiva lomailla! Koita sie jaksaa yliopistoaherrusta :)

    VastaaPoista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...