torstai 17. marraskuuta 2011

Istanbul, Türkiye [osa 2]

Kirjoitin kesällä Istanbulin-reissustamme. Aihe oli laaja ja päätin jakaa kertomuksen useampaan osaan, mutta kiiresyistä blogiin päätyi vain ensimmäinen (jota lukemaan pääset tästä). Nyt on jo korkea aika paikata puuttuva palanen ja samalla tuoda marraskuuhun hieman noita kesätunnelmia :) Matkatarina jatkuu, olkaa hyvä!

Ensimmäisessä postauksessa kerroin paljon yleisiä havaintojani ja ilonaiheita Istanbulista, tuosta historian täyttämästä, kauniista ja ystävällisestä suurkaupungista. Nyt keskitynkin varsinaisiin tapahtumiin ja paikkoihin, joihin pääsimme ensimmäisen kokonaisen päivän aikana osallisiksi.


Aamumme alkoivat aina aamiaisella asuntomme yläkerran valoisassa tupakeittiössä. Pöytään päätyi muun muassa leipää, makkaraa, juustoa, kasviksia ja jogurttia, joita olimme ostaneet pienistä lähiruokakaupoista. Aamutoimiin kuului myös aurinkovoiteen levittäminen (joka päivä oli onnekkaasti poutainen) ja pään suojaaminen huivilla. Päiväohjelmaan valikoimme kohteita matkaoppaasta.


Aloitimme kierroksen tärkeimmillä nähtävyyksillä, moskeijoilla. Suuntasimme ensin Sultanahmet Camii:hin eli Siniseen moskeijaan. Se rakennettiin 1600-luvun alussa nuoren Sultan Ahmet I:n toimesta ja siinä on kuusi kapeaa ja korkeaa tornia, minareettia, mikä on poikkeuksellisen paljon. Muutenkin moskeija on puitteiltaan hulppea, ja sen sisusta koristavat kymmenettuhannet väritiilet ja valoa antavat moskeijaikkunat. Moskeijaan mentäessä riisuttiin kengät ja peitettiin hartia huivilla. 



Siniseen moskeijaan tutustuessamme oli päivä rientänyt jo lounasaikaan. Kuljeskeltuamme vielä moskeija-alueen puistossa ja ihasteltuamme palmuja ja kukkaistutuksia päätimme etsiä ruokapaikan.




Löysimme lähikaduilta hauskanoloisen ravintolan, jonne sitten menimme tarjoilijan houkuttelemina. Paikassa oli katettu ulkoterassi, johon halusimme syömään, ja lisäksi istuimet olivat perinteisiä turkkilaisia säkkituoleja ja matalia penkkejä. Tunnelma oli välitön, ja aidon paikallisen kokemuksen viimeistelemiseksi pyysimme soittamaan kaiuttimista turkkilaista musiikkia. Ja sitä saimme, pienen virnuilun kera :D




Tilasimme kuvin varustetulta ruokalistalta maisteltavaksi mezelajitelman, jossa oli perinteisiä alkupaloja. Se oli mielenkiintoinen elämys mausteisine tahnoineen ja kasviksineen. Lisäksi otimme tavallisempia juustorullia ja ranskalaisia perunoita (miten niitä saakaan kaikkialta!). Pöytään tuotiin myös pitaleipiä, jotka ovat yleisiä lisukkeita sikäläisissä ravintoloissa. 




Lounaasta tuli hyvä mieli, ja pääsimme myös käyttämään opettelemiamme turkinkielisiä fraaseja, kuten terve ja kiitos: merhaba, teşekkürler. Ravintolasta palasimme moskeija-alueelle, jossa Sinistä moskeijaa vastapäätä on upea Hagia Sofia. Rukoushuudot kaikuivat minareeteista ja päivä paistoi kuumimmillaan.



Hagia Sofia rakennettiin alun perin ortodoksiseksi kirkoksi vuonna 537, mutta turkkilaisten vallatessa Konstantinopolin - joksi Istanbulia ennen kutsuttiin - noin tuhat vuotta myöhemmin, se muutettiin islaminuskoon sopivaksi moskeijaksi. 

Olin ennen matkaa lukenut Mika Waltarin kirjan Johannes Angelos, jossa kuvataan Konstantinopolin viimeisiä kuukausia. Tarina kreikkalaisten yrityksestä suojella kaupunkiaan latinalaisten tuhoisilta hyökkäyksiltä oli surumielinen, ja Hagia Sofiaa katsoessa ei voinut olla toivomatta, että vanha Bysantin kaupunki olisi saanut säilyä loistossaan ja kirkko entisellään. Esimerkiksi massiiviset islaminuskoa toistavat kalligrafiataulut näyttivät hieman irrallisilta vanhan kirkon seinillä, eivätkä jäljelle jääneet kristinuskon kattoikonit saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta. 


Joka tapauksessa, hienoa että tuo lähes 1500 vuotta vanha rakennus säilyi edes pienesti sellaisena kuin se parhaina päivinään oli (nykyisinhän se tosin toimii museona). Suuren moskeijan joka seinästä, ikkunasta, oven kynnyksestä ja portaikon askelmasta pystyi aistimaan historian ja kuvittelemaan olevansa menneisyyden maailmassa. Lattiakin oli hioutunut sileäksi satojen vuosien ajan kuljetuista askelista. En ole ennen tainnut käydä noin vanhassa paikassa, ja se todella sai hiljentymään. 


Viileästä moskeijasta matka jatkui läheisille kaduille Istanbulin lämpimän tuulen leyhytellessä pitkän hameen helmoja. Olimme päättäneet kävellä Grand Bazaariin, Kapalı Çarşı:iin, eli suurelle katetulle kauppatorille, jossa on yli 4000 liikettä. 

Vaatteita, lasi-ja muistoesineitä, koruja, kultaa, nahkatakkeja, asusteita, mattoja ja mitä ikinä kuvitella saattaakaan löytyikin tuolta sokkeloisesta, loputtoman tuntuisesta kauppakorttelien ryhmittymästä. Myyjät olivat ahdistelevia ja tavaranpaljous liikaa, joten kävimme basaarissa vain kääntymässä. Kuljeskelimme sen jälkeen alueen kujilla ja kapeilla kaduilla, olimme tuijotuksen kohteena ja näimme ihanan vilauksen merestä. Sellaista siellä. 


Iltapäivän päätteeksi menimme hotellille rentoutumaan. Myöhemmin kävelimme vielä läheisellä Istiklal Caddesilla ja huristelimme kaksivaunuisella historiaratikalla bulevardin päästä toiseen. Illan pimentyessä oli haikeaa nähdä tuttu kuu täysin vieraassa ympäristössä ja tajuta, että saman taivaan alla me kaikki täällä elämme...


2 kommenttia:

  1. Mäkin tahtoisin käydä Istanbulissa, vaikuttaa varsin kiintoisalta paikalta :)

    VastaaPoista
  2. Nanna, mielenkiintoinen Istanbul tosiaan on :) En olisi etukäteen uskonut, miten siihen tulisin tykästymään.

    VastaaPoista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...