torstai 10. marraskuuta 2011

On kouluelämän mahduttava laukkuun


Kun luennoilla kantaa kansiota, pitäisi laukunkin olla niin sanotusti kansioystävällinen. Eilen tein pienen kierroksen keskustan vaateliikkeissä ja metsästin mustaa olkalaukkua, joka nielisi A4-kokoisen  paperinsäilyttäjäni. Ulkoisesti ja taloudellisesti miellyttävää yksilöä ei meinannut tulla vastaan, kunnes lopulta Sokoksen hyllyssä napotti juuri oikean näköinen nahkalaukku. Sovitin kansiotani sen sisään ja tarkistin hintalapun, minkä jälkeen olin tuota pikaa kassalla: viimein hyppysissäni oli se, mitä etsinkin!


Yksinkertaisen tyylikäs laukku pääsi tänään ensi kertaa käyttöön. Kiinnitin siihen roikkumaan viime syksynä ostamani kukkaheijastimen, joka on mielestäni kuin koru. Olethan sinäkin jo varustautunut heijastimin? ;)

Myös nilkkurini ovat aika uudet. Nekin löytyivät sattumalta Sokkarilta ja täydentävät villakangastakkini tyyliä. On ihanaa, kun kengät antavat hieman lisää pituutta ja korot kopsuvat katukiveystä vasten maltillisesti.


Lähestyvään talveen ja jo vallitsevaan pimeyteen sopii tunnelmallinen musiikki. Itse kuuntelin juuri radiosta Christina Perrin värisyttävän kappaleen Jar of Hearts ja uppouduin sen voimallisiin sanoihin silmät kiinni sängyllä maaten. Täydellistä tunnelmointiin, vaikkei oma elämäntilanne olekaan sama kuin laulussa.

6 kommenttia:

  1. Ihanan yksinkertainen ja kaunis laukku :) Hyvien koululaukkujen löytäminen on todellakin tosi vaikeaa, itse en ole vielä löytänyt sitä täydellistä yksilöä, joka nielisi sisäänsä kaiken koulujutuista jumppakamoihin ja eväisiin :<

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nanna :) Yksinkertaisuus voi olla yllättävän kaunista. Jumppavarusteille olen ottanut suosiolla erillisen pussin, kun jo kengät vievät niin paljon tilaa... Mutta kangaskassille voisi tietty keksiä tyylikkäämmän vaihtoehdon :D

    VastaaPoista
  3. nice bag
    check out my blog
    http://smartnesspattern.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Thanks, smartnesspattern. I'll visit your blog :>

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana laukku ja varmasti sopivan kokoinenkin! Ja hyvä kappale ;)

    VastaaPoista
  6. Fada, kiitos! Ja kiva että on muitakin, jotka pitävät biisistä :>

    VastaaPoista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...