sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ruusuja, toffeekultaa & valkoiset tennarit


Tässäpä viime päivien puuhailujani. Innostuin kuvaamaan synttärikukkieni joukossa olleita pikkuruusuja, ja niillä olisi voinut leikitellä loputtomiin! Ihania kaunokaisia.


Kynteni kimaltavat tällä hetkellä kullattuina. Laitoin kynnet kevätauringon sävyihin pohjustamalla ne aluslakalla, levittämällä väliin toffeen väristä lakkaa ja viimeistelemällä lookin ohuella kullanvärisellä sävyllä.


Ulkona puolestaan kelpaa tepastella uusilla kengillä! Sain jokin aika sitten päähäni haluavani valkoiset tennarit, ja harkitsin alkuun Converseja. Törmäsin kuitenkin pian kuin tilauksesta Anttilan viisi kertaa edullisempiin versioihin, joihin tykästyin heti. Myymälästä kyseiset alennuksessa olevat, viidentoista euron hintaiset kengät olivat kuitenkin loppuneet, joten tein tilauksen netin puolelta. Käytin kenkiäni ensimmäistä kertaa eilen, ja oli kyllä hauskaa kulkea pitkästä aikaa tennareissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...