torstai 18. heinäkuuta 2013

Leppoisaa rokkailua


Rokkiviikonloppumme oli aurinkoinen ja täytti odotukset! Festarin viettäminen kotikaupungissa musiikkia kuunnellen ja kavereita nähden oli kesän odotettu kohokohta, ja noihin leppeisiin tunnelmiin on mukavaa palata myöhemmin syksyn pimetessä.


Ilosaareen myytiin tänä vuonna ennätysmäärä lippuja, ja olihan noita ihmisiä paikalla. Esiintyjät hajaantuivat alueella viidelle lavalle; yllä on päälava Haloo Helsingin yleisön kera. Lauantaina kävimme katsomassa myös Stellaa, Karri Koiraa & Ruudolfia sekä Jätkäjätkiä. Illan loppuhuipennus oli kuitenkin Nightwish, joka veti hienon keikan uuden upean laulajattarensa kanssa.


Sunnuntaina tsekattuihin esiintyihin lukeutuivat Michael Monroe, Raappana, Tarrus Riley, Sigur Rós, Finntroll sekä PMMP. Vaikka minulle Ilosaarirock on musiikkitarjontaa enemmän Joensuuta, kavereita ja perinnettä, oli myös keikkoihin tietysti antoisaa uppoutua. Uutena tuttavuutena kuuntelin ja katselin lasvegasilaista Imagine Dragonsia, joka tarjoili mukaansatempaavaa rockia johon voisi tutustua enemmänkin.


Kaksi päivää kestävä rokkihumu irrotti ajatukset taas kunnolla arjesta, ja kotiinpaluu tuntui hieman kummalliselta. Siihen voi tosin vaikuttaa sekin, että tulimme Helsinkiin ennen kuutta lähteneellä aamujunalla. Toivottavasti myös ensi kesänä pääsemme osaksi tuota pikkukaupunkimme ainutlaatuista ilmiötä ja hyväntuulista kesätapahtumaa!

2 kommenttia:

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...