keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Opiskelukuulumisia & siskoviikonloppu Jyväskylässä


Tämä alkaa olla se aika vuodesta, kun katse nousee ylös kirjoista ja ruudulta, ja mieli alkaa hapuilla unelmia tulevalle vuodelle ja kesälle. Olen pikku hiljaa valmistumassa kasvatustieteiden kandidaatiksi, sillä enää yksi sivuaineen tentti uupuu tutkinnosta. Sain viime viikolla tietää saaneeni kandidaatintutkielmastani arvosanan 5, mikä tuntuu aivan mahtavalta. Tälle keväälle olen hakenut opintoihini kuuluvaan työharjoitteluun, sillä olisi hienoa päästä jo tutustumaan oman alan töihin. Kesää voisi sitten mahdollisen harjoittelun jälkeen viettää kotiseudulla.

Olin viime lauantaina kahdeksan opintopisteen kirjatentissä, johon valmistautumiseen kului kaikki vapaa-aika. Neljä sosiaalipolitiikan opusta on kuitenkin nyt hyvillä mielin selätetty, ja olo tuntuu ruhtinaallisen vapaalta! Kun raskas tentti on ohi, on oikeasti aikaa tehdä asioita. Luovuus, inspiraatio ja ahkeruus pääsevät mielestäni oikeuksiinsa vasta tällaisina vapaa-ajan hetkinä. Miksi aina ei ole aikaa syventyä opiskeluun ja elämään näin, ilman stressiä parin viikon päässä häämöttävästä tentistä?


Opintomietteistä siirryn seuraavaksi matkailutunnelmiin: vietin vähän aikaa sitten ihanan viikonlopun pikkusiskoni kanssa Jyväskylässä, yhdessä suosikkikaupungeistamme.

Kuvissa:
Tunnelmallisen tyylikäs majapaikkamme
Siskokaulakorut!
Herkkuja hotellihuoneessa leffan kaverina
 
Kauniit vaaramaisemat huoneestamme kylmänä pakkasaamuna


Jyväskylässä oli meneillään viimeiset alennusmyynnit, joten shoppailu tuotti tulosta hyvin -70% löydöin. Harmaa Crème de la crème -pusero (Seppälästä) on ihana yöpaitana, kun taas vaaleanpunainen kauluspaita (H&M) ja kultamusta hame (Lindex) suuntautuvat tulevaan toimistokäyttöön. Valkea paljettipeplumpaita (Gina Tricot) oli varsinainen heräteostos, jonka kuitenkin uskon palvelevan hyvin illanvietoissa! Farkut (uudet lempparini Vilasta) sekä turkoosi ja ruskea neule (Esprit) ovat aiempia ostoksiani.


Tässä vielä joitakin viime aikojen uusia juttuja. Joululahjaksi saadut Essien alus- ja päällyslakat ovat olleet minulla jatkuvassa käytössä, ja kandin arvosanan kunniaksi ostin itselleni pari uutta värilakkaa L'Orealilta, vaaleanpinkin ja peruspunaisen. Jyväskylään siskoni toi minulle kotiväeltä tuliaisina kauniit mustat nahkarukkaset, jotka tulivatkin tarpeeseen pakkasella, sekä kamera- ja simpukkapalat Nomination-rannekoruun, jee! Kotona pääsin vihdoin ottamaan käyttöön joululahjaksi saamani keväisen tuoksuisen saippua&käsivoide-setin.


Jyväskylään olimme molemmat siskoni kanssa tehneet kimalluskynnet, minä punamustat. Kyseisessä kuvassa näkyy taustalla vielä tenttikirja... Poikaystäväni kanssa olemme kokanneet "pinnallisia perunankuoria" True Bloodin tapaan (ohje tässä postauksessa) sekä sekoittaneet Manhattan-drinkit vuohenjuustopatongin kera!

Tällä viikolla on luvassa vielä kivoja juttuja: tänään on ainejärjestömme ekskursio VR:n henkilöstöpuolelle, ja perjantaina menen Sunrise Avenuen keikalle Circukseen! ♥ Bändin uusin levy Unholy Ground on mielestäni uskomattoman hyvä, ja pääsen näkemään yhtyeen esiintymässä nyt toista kertaa vuosien varrella. Jee! Ensi viikolla lähden sitten Joensuuhun siskoni penkkareita juhlistamaan.

4 kommenttia:

  1. Oli kyllä huisinmahtava siskoreissu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, sitä on kiva muistella, ja pitää ehdottomasti lähteä toistekin! :)

      Poista
  2. Jotenkin tosi herkullisen värisiä noi saippua- ja käsivoidepurkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne on kyllä kivan värisiä. :)

      Poista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...