lauantai 15. elokuuta 2015

Lomareissu Jyväskylässä ja kesän hankintoja


Pidän pienistä reissuista lähikaupunkeihin, ja sellainen taitaakin tulla tehtyä vähintään kerran vuodessa. Tällä kertaa kävimme kesäkuussa poikaystäväni kanssa yhden yön matkalla Jyväskylässä, joka on minulle jokseenkin tuttu kaupunki, mutta jossa poikaystäväni ei ollut aikaisemmin käynyt. Olen aina tykännyt Jyväskylästä, etenkin silloin kun kyseisen kaupungin tarjoamat shoppailumahdollisuudet vielä olivat suuremmat kuin asuinpaikallani, heh. Menimme Jyväskylään junalla, mikä kesti noin kolme ja puoli tuntia. Liput olivat VR:n kesätarjouksessa noin kympin per henkilö per suunta, mikä sai minut alun perin ehdottamaan matkaa. Reissuun lähdimmekin melko lyhyellä varoitusajalla kesäkuisena maahantaina, kiitos loman mahdollistaman vapauden.


Saavuttuamme Jyväskylään puolen päivän jälkeen suuntasimme ensiksi kaupungin halki kulkevalle harjulle ihailemaan maisemia. Kukat kukkivat valkoisenaan, ja ulkoilijat pinkoivat pitkin jyrkkää rinnettä. Sää oli pilvinen mutta melko lämmin, välillä satoi pari pisaraa. Harjulta kiersimme keskustan laitaa takaisin kaupungin ytimeen, Kirkkopuiston kautta Kauppakadulle. Kiersimme reppuinemme muutamassa kaupassa, minkä jälkeen kävimme ostamassa Sokoksen alakerran Mestarin herkusta purtavaa ja suuntasimme hotellille. Majoituimme Omena-hotellissa, josta huoneen sai kello 16. Omena-ketju toimii itsepalveluperiaatteella, eli huoneeseen kirjauduttiin etukäteen saadulla ovikoodilla. Huone ei ollut kovinkaan hohdokas, mutta toimi edullisena yösijana. Huoneessa oli pieni jääkaappi, mikro ja vedenkeitin sekä teetä ja kahvia, mitkä lisäsivät mukavuutta. Söimme välipalamme, leipäjuustosalaattia ja sultsinoita, minkä jälkeen jatkoimme kauppakierrosta.


Olin etukäteen katsellut netistä Jyväskylän nähtävyyksiä, kuten Alvar Aallon museota, mutta paikan päällä viralliset kohteet unohtuivat ja menimme sen sijaan fiiliksen mukaan pitkästä aikaa elokuviin ja syömään. Kävimme katsomassa dinosaurusseikkailu Jurassic Worldin, jonka jännittävässä otteessa viihtyi hyvin pari tuntia. Leffan jälkeen menimme illastamaan viereiseen Rossoon. Arki-iltana paikka oli hiljainen mutta tunnelmallinen. Valitsimme pääruoaksi molemmat härkää vuohenjuustolla ja kasviksilla, oli herkkua! Jälkkäriksi poikaystäväni otti Trio Gelaton kolmella erilaisella jäätelöllä, ja minä suklaakakkua. Syötyämme olikin jo aika palata hotellille.


Seuraavana aamuna söimme hotellihuoneessamme edellisenä päivänä Mestarin herkusta ostamiamme aamiaistarpeita: patonkia, hedelmiä ja jukurttia sekä suklaacroissantit. Niillä päivä alkoi hyvin, ja kahdentoista aikaan lähdimme taas kaupungille. Tein vaatekaupoilta joitakin hyviä ostoksia, oli mukavaa kierrellä ja katsella pitkästä aikaa kaikessa rauhassa. Postauksen loppupuolella näkyy, mitä mukaan tarttui.


Iltapäivällä päätimme vielä kävellä radan yli satamaan. Siellä en muista ennen käyneeni, kaunis paikka. Pääkaupunkiseudun jälkeen tuntui tuo järvimaisema ihanan kotoisalta, ja rantabulevardilla oli mukavan rauhallista. Istuimme aivan veden ääreen ja nautimme olostamme. Paluujunan lähtöajan lähestyessä kiersimme jotain tietä pitkin asemalle, jossa menimme Picniciin salaateille, klassikkovalinta. Pian lähdimmekin kotimatkalle. Oli mukava reissu, lyhyt mutta rento, ja tuli taas nähtyä muuta pala Suomea.


Tähän loppuun kokosin Jyväskylästä sekä muualta kesän aikana tekemäni löydöt.


Paidat H&M, shortsit KappAhl. Kukkapaitaa olenkin käyttänyt moneen otteeseen, tummansininen toppi odottaa vielä syksyä. Pellavashortsit ovat mukavat päällä ja käyvät moneen, ne olivat oikein mieluinen löytö.


Paidat H&M, huivi Sokos. Näistä eniten olen käyttänyt tuota metallikoristeista toppia. Minulla ei varmaan ollut mitään oranssia tätä ennen, mutta tuo lämmin sävy on upea kesällä.


Korvikset ovat Bijou Brigittestä. Siskoltani puolestaan sain Korresin huulivoiteen, ja siitä tuli heti lempparini! Sävytettyä huulirasvaa minulla ei ole hetkeen ollut, mutta tuo on varsinainen arjen ylellisyys pehmeine sävyineen ja aurinkosuojakertoimineen. Täydennystä meikkipussiin tuo pari päivää sitten ostamani Lumenen aurinkopuuteri & poskipuna (Natural Code, sävy Peachy), jolla saa päivettyneen, hehkuvan kesälookin.


Tein kesällä myös kenkälöytöjä. Hassua kyllä, kaikki Aleksi 13:sta. Ostin alkukesästä mustat tennarit, jotka ovat mitä mukavimmat jalassa ja jotka olenkin heittänyt usein jalkaan kesän aikana. Myöhemmin löysin 70% alennuksesta (!) siniset Icepeakin tennarit ja mokkanahkaiset Luhdan bootsit. Siniset tennarit ovat mustia laadukkaammat ja tukevammat. Nilkkureita harkitsin pidempään, mutta ihastuin niiden boheemiin tyyliin, enkä ollut nähnyt vastaavia ennen. Kun hintakin oli alle kaksi kymppiä, oli kengät kotiutettava! ♥  Alla kuvassa on myös H&M:n raitamekko, jonka hankin Ilosaarirockiin. Mokkabootseja olisi ihana käyttää vaikkapa juuri jonkin mekon kanssa, syksyn tullen sukkahousuilla ja villatakilla täydennettynä. Kuulaat yliopistopäivät, olen valmis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...