tiistai 10. marraskuuta 2015

Mainiota marraskuuta


Voin nyt onnellisena ilmoittaa, että graduni on palautettu! Itse asetettu deadline motivoi pakertamaan ympäripyöreitäkin päiviä ja keskittämään elämän hetkellisesti vain gradun ympärille. Palautin työn kaksi viikkoa sitten, minkä jälkeen lähdin saman tien Tukholmaan ja sieltä palattuani Itä-Suomeen. On ollut ihanaa lomailla rennosti, ottaa vastaan onnitteluja gradun valmistumisesta ja fiilistellä ison urakan päättymistä. Jeeee!!!


Gradua tehdessä syksy ulkona oli kauneimmillaan, ja aina tauoilla ihastelin lehtien väriloistoa. Pirteä sää antoi voimia työskentelyyn, vaikka aika menikin pääosin sisätiloissa. Viimeisissä auringon säteissä paistatellessani intoilin ajatuksella, että kohta urakka on ohi. Palautuksen lähestyessä päivien hupeneminen tuntui välillä motivoivalta, välillä mitä stressaavimmalta. Jotta pystyin hyödyntämään lopun niukan ajan, tein tarkkojakin suunnitelmia siitä, miten työstäisin tekstiäni milloinkin. Vielä viimeisenä päivänä hioin tuotosta ja kirjoitin tiivistelmät. Vaikka runsaampi muokkaaminen olisi voinut parantaa gradua, pystyin jättämään työn ihan rauhallisin ja tyytyväisin mielin.


Aion kirjoitella myöhemmin tarkemmin graduprosessista. Nyt makustelen marraskuuta ja ihmettelen sitä, että opintoni alkavat todella olla paketissa. Osallistun yliopistolla vielä muutamaan graduseminaari-istuntoon, mutta muilta osin olen valmistumista vaille valmis. Kestää varmasti jonkin aikaa, että opiskelijaidentiteetti väistyy. Onneksi ylioppilaskunnan jäsenyys on maksettu kevätlukukaudeltakin, joten opiskelijaetuudet seuraavat mukana vielä hetken :D Vähitellen ennen joulua alan hakemaan töitä ja orientoitumaan opintojen jälkeiseen elämään!

2 kommenttia:

  1. Onnea, gradun valmiiksi saaminen on kyllä iso juttu! :) Ja ihania syksykuvia :)

    VastaaPoista

Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...